Lintukuvaviikko 6/2006

 



Viikon kuvassa isokoskelo
The Weeks Picture - Goosander Mergus merganser
Loviisa, Finland, 11.2.2006
Canon 20D, 500 mm f4/L IS USM

Anna kuvalle pisteet:
1 piste
2 piste
3 piste
4 piste
5 piste
6 piste
7 piste
8 piste
9 piste
10 piste

Viikonvaihde oli pilvinen, mutta ylimääräinen vapaapäiväni maanantai oli mitä hienoin talvipäivä. Sen päivän vietin pääosin karojen parissa ja viikonlopunkin kohteet olivat vanhoja tuttuja.

Viikonkuvaksi kotiraatini valitsi isokoskelon, joka kuvassa irvistää kuvan ulkopuolella olevalle lajikumppanilleen. Kuva on otettu Loviisan sulan piiloltani, jossa koskeloita ja sinisorsia riittää kuvattavaksi. Monet muut, kuten telkät, tuntuvat olevan kovasti arkoja kojusta pilkottavaan objektiiviin. Tietysti siinä tilanteessa kun kömmin kojusta ulos lähikiville laskeutui harmaahaikara. Joskus vielä pitää olla malttia viipyä koko päivä.

Muita tarjokkaita viikon kuvan paikalle olisivat olleet huurteinen hiiripöllö, tietysti karat ja piekana. Viimeksi mainittua kuvattiin rinnan Varesvuon kanssa ja minun otokseni hävisivät kymmenen nolla. Osaksi huonompi tulos on selitettävissä D20:n hitaudella verrattuna Mark kakkoseen, mutta osansa on omalla hitaudellakin.

Antakaa tälle kuin myös muille Lintukuva.fi sivujen viikon kuville arvopisteet 1 -10 kuvan vieressä olevilla radionapeilla. Palautteena näet listan vuoden kymmenestä korkeimman pistekeskiarvon saaneesta.

Very cold season ended at the beginning of the week. Rest of week was quite normal winter conditions temperature around -10 degrees Celsius. After the cold season ended we got cloudy. As a photographer I prefer cold!

The weeks picture I took from a hide, that I have at a outlet of cooling water of a Nuclear Power Plant. A quite large area of open water gather quite a good numbers of water birds. Goosanders are the most abundant.


 

Edellinen viikkoLintukuva.fiSeuraava viikko