| |||
Kalatiira Common Tern Sterna hirundo 2.6.2015, Loviisa, Finland Canon EOS 1D X, 600 mm * 1.4 tc., f/7.1, ISO-2000, 1/4000 sec. With floating level. |
Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest): | ||
|
Takana on hyvin täyspainoinen, vapauttava ja antoisa lomaviikko. Retkillä on ollut erittäin mukavaa. Siinä sivussa lintujakin näkyi Itä-Uusmaalaisen "lintuharvinaisuustyhjön" oloihin kiitettävästi: maanantaina pikkukultarinta ja mustatiira, tiistaina niittysuohaukka sekä pähkinänakkelin poikaspesä, keskiviikkona pari haarahaukkaa ja mustapyrstökuiri, lauantaina pikkukiljukotka ja vielä mustatiira sunnuntai-iltana.
Viikon aikana palasin vähän matkaa juurilleni täyspainoisesta kuvaajasta lintujen katsojan suuntaan. Käytin jopa kaukoputkeakin melkein päivittäin. Osin katsojapainotteinen harrastus johtui keleistä. Merelle ei päässyt harrastamaan kellukuvausta, eikä sisävesilläkään ollut paljon mahdollisuuksia kellun käyttöön. Koskessa sentään kävin parina päivänä toteamassa, että kyllä virtaa näin sateisen kevään jälkeen. Aika kojuissa jäi aika pieneksi. Viikkoon mahtui monta tarinaa, josta tässä nostan esiin kaksi. Maanantaina olin ajamassa kuutostietä halki Lapinjärven laakeiden aukeiden, kun päätin pysähtyä tarkistamaan tasaiseksi lanatun mullospellon tien vasemmalta puolelta kurmitsojen toivossa. Ajoin auton tien oikealle pientareelle ja veivasin ikkunan auki. Tuuli tuiversi aukealla, joten ulos en viitsinyt. Peltoa kiikaroidessani kuulin tutun laulun. Selvää pikkukultarinnan hiljaista jupinaa kuului yli tuulen ja liikenteen pauhun tien vastakkaiselta puolen pienestä vaatimattomasta pajupuskasta heti tien viereltä. Kun liikenteeseen tuli aukko, kiepautin auton yli päätien puskan viereen luiskalle. Lintu lauloi vielä pari säettä, mutta lensi sitten pois matalalla pellon pintaa jonkin matkan päähän valtaojan puskiin. Menin sinne perässä, mutta lintua ei löytynyt enää siitä puskasta johon se oli lentänyt. Päätin mennä tarkistamaan seuraavan. Siellä pikkukultarinta oli ja tuli ensi kertaa huonosti dokumentoitua kuvaan. Nyt en nähnyt linnun lentoa pois, mutta taas se katosi. Palasin autolle ja ajelin kutostieltä erkanevan kylätien sen viereisiä puskia kuunnellen ja tarkkaillen. Yhden puskan latvassa näin mielestäni hyvän pikkukultarintaehdokkaan. En alkanut kaivamaan kiikareita, vaan nopeasti toimimalla ehdin napata latvassa istujasta muutaman kuvan, ennen kuin se putosi alas puskaan. Kuvasin siellä edelleen liikkuvaa pikkulintua, jonka hetken päästä kiikaroin pensaskertuksi. Tarkistus kameran takakannen ruudulta helpotti, latvassa näkemäni lintu oli oikeasti pikkukultarinta. Toisen tarinan tapahtumat eivät ole yhtä onnekkaita. Olen kuvaillut palokärkien pesimäpuuhia mukavan matalalla haavassa sijaitsevalla kololla. Nyt poikasten lähtö oli selvästi käsillä, sillä jo eilen palokärkiemo selvästi kutsui poikasiaan ja viivytti ruokkimaan saapumistaan. Tänään aamulla olin taas kojussa kyttäämässä, josko saisin poikasten lähdön kuvattua. Olen kerran aiemmin ollut palokärjen poikasten poistuessa. Silloin poikaset ponnistivat siivilleen suoraan koloaukolta. Sen sijaan harmaapäätikkapoikueen olen nähnyt kapuavan pesäpuun rungolle, eikä suinkaan suoraan lentoon. Arvailin, kuinka palokärkipoikueen poistuminen nyt tapahtuisi, kun seuraaville puille oli jonkin verran matkaa. Oletukseni mukaisesti emo alkoi kutsua lähimetsässä hyvän aikaa ennen saapumistaan kololle. Koko aamun koloaukolla kiljunut koiraspoikanen piti paikkansa, vaikka naaraspoikanen yritti tunkea väliin. Suureksi yllätyksekseni koiraspoikasen takaa lensi yllättäen musta mytty: naaraspoikanen sieltä ponnisti maailmalle yli koloaukolla kerjäävän koiraspoikasen. Yllättäen se ei lähtenytkään siivilleen, vaan tömähti saman tien maahan puun juurelle! En mennyt tarkistamaan tilannetta, koska emo oli saapumassa ruokkimaan, enkä edes osannut olla huollissani poikasen kohtalosta. Oletin koko ajan, että kohta se alkaa kapuamaan runkoa ylös. Ei alkanut. Kun emo poistui menin katsomaan tilanteen. Äsken pudonnut naaraspoikanen oli henkitoreissaan puun alla. Sen silmäympärykset olivat täynnään siihen pureutuneita muurahaisia. Kaiken lisäksi puun juurell oli myös kuollut täyskasvuinen koiraspoikanen (ei se joka jäi pesään). Nyt arvuuttelen, mistä oikein oli kyse? Poikasten siipisulat olivat jo täysikasvuiset, joten niiden olisi pitänyt pystyä lentämään. Onko mahdollista, että muurahaiset olivat pureutuneet linnun silmiin jo pesässä, ja se olisi aiheuttanut sokeuden ja sitä seuranneen onnettomuuden? En usko. Voiko olla, että molemmilla poikasilla oli joku lentokyvyttömyyteen vaikuttava "tekovika"?
One week holiday period was full of birding. I managed to find many quite good species like a Booted Warbler and a Lesser Spotted Eagle.
Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä
|
