Oli hieno Hamnskärin retki. Oikein paikan parhaiden muistojen Déjà-vu.

Saavuin Hamnskärille myöhään iltapäivällä perjantaina. Lähtiessä merellä oli sumulauttoja ja lähtösatamassa umpisumu. Luotin kuitenkin Ipadin merikaratta-sovellukseen ja suuntasin ulos. Pian kirkastuikin kohtuullinen näkyvyys. Skarvenin viimeisiltä luodoilta on matkaa Hamnskärille vielä noin 6 km. Luodon ohituksen jälkeen tuli taas uusi sumulautta, ja kuinka ollakaan samaan aikaan katosi 3G verkko. Olen aina ollut vähän arka merisumulle, ja nyt ulapalla oli tosi orpo olo. Onneksi kompanssi sentään toimi, ja ennen Hamnskille saapumista löytyi myös singnaali Ipadille. Ehkei olisi kannattanut vaihtaa Saunalahdelta Soneralle...?

Perillä oli pilvistä, mutta saari tuntui olevan täynnä mielenkiintoisia lintuja, joten kuvaaminen sai jäädä. Otin kiikarit kaulalle ja lähdin linturetkelle. Länsikärjen puskissa näin maassa vilistävän vaalean huomattavan kirkasvärisen pyrstön omaavan satakielen, joka etelässä olisi ollut helppo merkitä etelän lajiksi. Lähdin saman tien takaisin itärantaan hakemaan kameraani, sillä etelänsatakieli olisi jo sen luokan laji, että se pitäisi saada kuvaan.

Satamassa tarkistin kauempana matalissa pajupuskissa hyppivän linnun. Pikkukultarinta! Juoksin notkelman reunalle - unohtaen kamerani kalliolle. Pikkukultarinta nousi vielä kerran hienosti näkyville pajun latvukseen - mutta se jäikin viimeiseki havainnoksi. Yritin vähän aikaa vielä kameran kanssa pikkukultarintaa, mutta pian päätin siirtyä satakielilajin kuvaamisen yritykseen. Näin satakielen vielä kerran pikaisesti, mutta kameraa en ehtinyt kääntää. Ihme että näin edes sen yhden kerran, sillä Hamskilla riittää puskia joissa lymytä.

Lauantaina aamulla kuuden aikaan aukeni taivas. Pienessä valon raossa kävin kuvailemassa rannan riskilöitä ja muita vastaan tulevia. Päivä menikin sitten paljolti teltassa sadekuurojen ropinaa kuunnellen. Mitä nyt sitten välillä pääsin kiertämään melko tyhjän oloista saarta. Iltapäivällä ja illalla syntyi sitten taas jotain meren pinnalta.

Sunnuntaiaamuna heräsin katajikossa laulavan rastaskerttusen karkeisiin säveliin. Se oli lupaavaa! Niinpä, ensimmäisen sadan metrin matkalla rantakalliota kävellessäni törmäsin naaras sepeltaskuun! Hyvien havaintojen sarjaa jatkoivat laulava viitasirkkalintu ja muutolta laskeutunut kuhankeittäjä.

Sekä pikkukultarinnan että sepeltaskun osalta Hamnskäriin liittyy perinne: olen löytänyt kaikkiaan viisi pikkukultarintaa, joista nyt neljä on ollut Hamnskärillä. Sepeltaskuja olen löytänyt kolme, joista kaksi Hamnskilla ja yksi kotimatkalla sieltä!

Hamnskärin pesimälajisto on muuttunut paljon sitten 1980-luvun lopun. Päälimmäisinä muutoksista tulee mieleen selkä- ja harmaalokkien lähes täydellinen katoaminen sekä - ehkä yllättäen - haahkojen runsastuminen. Muistikuvani mukaan ennen ei ollut mitään huolta kävellä saaren pusikoissa ja katajikoissa, mutta nyt ei oikein uskalla poiketa poluilta tai avokallioilta pesivien haahkojen vuoksi. Aina tulee ikävä tunne, jos joutuu hätyyttämään haahkan pesältään.

Pitkään tekstiin tuli varmaan paljon kirjoitusvirheitä (tästä ohjelmasta puuttuu oikoluku eikä oikolukija ole paikalla), mutta ehkä saatte selvää.

A long story in Finnish about last week end out t sea on an Islet. Quite good birds seen and rather good pictures taken also.