| |||
Lapintiira Arctic TernSterna paradisaea 3.7.2012 Loviisa, Finland Canon EOS 1D Mark IV, 600 mm, f/4, ISO-5000, 1/1250 sec. Tripod used |
Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest): | ||
|
Merellä on kaikki hyvä tähän aikaan vuodesta. Sinne halajaa mieli. Sääennustuksia tulee seurattua koko ajan, josko tyyni rako syntyisi johonkin matalien väliin. Tuulettomat päivät ovat olleet vähissä, joten kun sääennuste lupasi tiistain ja keskiviikon väliselle yölle tyyntä, piti tilanne käyttää hyödyksi. Aivan erityisesti siksi, että samalle yölle oli tiedossa täyskuu.
Kuun kiekko nousi näyttävästi meren ylle, juuri kun olin saanut kamerat ja muut romppeet maihin. Samaan aikaan aurinko oli juuri painumaisillaan mailleen. Valot olivat loistavat, joten oli kiire kuvaamaan. Lähtöä rannasta oli hidastanut sähkövika, joka myöhemmin paljastui huollossa löysälle jääneen maadotusjohdon liitoksen aiheuttamaksi. ( Opetus: huoltoja kannattaa harventaa.) Tässä vaiheessa vielä tuntemattomasta syystä sähkövika korjaantui itsestään, ja sain koneen käyntiin. Mietin vielä vähän kannattaako ottaa riski, ja lähteä ulkomerelle. Oli kuitenkin sellainen pakkomielle päästä merelle, että lähdin kohti Pernajan Hamnskäriä. Satamassa sain neuvon, ettei kone sammu, vaikka sähköt akun suunnasta katkeasivat. Eli jos pitäisin koneen käynnissä, sähkökatko ei haittaisi. Tämän neuvon totesin seuraavana aamuna vääräksi Tiiskerissä 20 km mantereelta. Liikuin hiljakseen kohti saaren lounaiskärkeä, etten aiheuttaisi turhaa paniikkia tiirakoloniassa. Joku hermompi aina kuitenkin osuu porukkaan, ja aiheuttaa lyhytaikaisen täyshälytyksen, vaikka kuinka varovasti lähestyisi. Katselin vähän yllä lentävien tiirojen suuntaan sillä silmällä, josko niihin osuisi jokin hieno valo laskevasta auringosta. Ja osuihan niihin. Siispä kamera jalustalle ja suuntaus ylöspäin. Joskus hämmästyn, kuinka nopeasti ja mitättömistä asioista määritys tapahtuu. Tuntuma näkemiensä määritykseen täytyy olla jossain niin sanotusti tiedostamattomalla tasolla. Tiirojen joukkoon lentelemään ilmestynyt kahlaaja meni heti paljain silmi nähtynä osastolle - ei voi olla totta. Isovesipääsky tuli mieleen välittömästi. Vasta sen jälkeen aloin miettiä kiikareiden läpi, miksei se voisi olla joku muu punainen kahlaaja. Toki näitä lintuja on jo tullut aika paljon jo katsottua, joten ei se hyvä tunnistustuntuman mikään ihme ole. Edellisen kerran näin isovesipääskyn 1.10.1994. Porvoon Söderskärillä Isovesipääksy lenteli pitkän aikaa tiirojen joukossa, vaikka kävikin pari kertaa alhaalla kalliolla. Kuu kirkastui hämärtyvässä yössä ja oli jo siirryttävä kokonaan kuvauksiin tiira-kuuta-vasten. Viimeisenä havaintona puolen yön aikaan isovesipääsky jäi rauhassa kallion lammikolle. Aamulla ivp oli kadonnut. Oli yllätys ja suuri pettymys, ettei lintu jäänyt kuvattavaksi aamun valoihin. Markus julkaisi mainion kuvansa lapintiirasta kuuta vasten juuri ennen lähtöäni merelle. Samaan tasoon en päässyt omissa yrityksissäni. Kuun kiekko on niin kovin pieni taivaalla, ettei sitä vasten ole helppoa saada lintua, vaikka vilkasta lentoliikennettä olisikin. Alla on oman sarjani paras kuutiira ja kuvia isovesipääskystä.
The full story is too long to translate in English, but here same told shortly. I spent the night of the full moon out at sea trying to get pictures of birds (mainly flying Terns) against the Moon. I got something, but not as good as Markus have published as picture of the Week. However I was very lucky to find my second ever spontaneous Red Phalarope. Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä
|
