Lintukuvaviikko 42/2006

 



Viikon kuvassa
The Weeks Picture - Perdix perdix
Loviisa, Finland, 15.10.2006
Canon 20D, 500 mm f4/L IS USM

Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest):
10 p
9 p
8 p
7 p
6 p
5 p
4 p
3 p
2 p
1 p

Pystytin kuvauskalustoni tänään aidan ääreen. Aidan takaa kurkotteli oksiaan iso tammi, jonka terhoja närhet keräsivät varastoihinsa. Yritys oli saada vastavalokuva närhistä aidalla. Muutama onnistui. Monen tunnin yrityksen jälkeen voisi jo kuvitella, että nyt närhi ja tammenterhot on kuvattu aihe. Vielä jäi kuitenkin parannettavaa. En muista nähneeni missään kuvaa närhestä kaikki päälaen höyhenet harjana päälaella ja siiven sinivalkea kuvio signaaliksi levitettynä. Nyt sain sellaisen melkein hyvän, mutta hyvää kannattaa vielä yrittää.

Mielipiteet kotiäänestyksessä menivät tällä kertaa tasan alla olevan viirupöllön ja närhikuvan kanssa. Viirupöllön näin moottoritien varrella päivystämässä ajellessani lauantaina kohti Espoon Korpilammella pidettyä luontokuvaajien syyspäiviä tapahtumaa. Matkaan tuli tunnin viive, kun piti käydä hakemassa kamera ja ottaa kuvat. Jos ei olisi ollut sateista kuvaushaluja hillitsemässä, olisi viivettä syntynyt paljon enemmän. Tämä havainto lisättynä muutamiin muualta kuultuihin antaa viitteitä siihen, että viirupöllöt ovat jo nälkävaelluksella.




 

Edellinen viikkoLintukuva.fiSeuraava viikko