Lintukuvaviikko 42/2020

 



Kanahaukka ja hanhet
Goshawk and Geese Accipiter gentiles and Branta leucopsis & canadiensis
18.10.2020 Canon EOS 1D X Mark II, 600 mm, f/8, ISO-5000, 1/2000 sec, hand held.



Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest):

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Satisfactory
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Taas tätä samaa hanhipelloilla vahtaamista! Ullakin jo sanoi, että etkö voisi vaihteeksi kuvata kyyhkyparia oksalla kujertelemassa.

Perjantaina iltapäivällä ja sunnuntaina hanhiparvi ruokaili sekä saalistajien että kuvaajan kannalta otollisessa paikassa peltokapeikossa kahden metsälön välissä. Sitkeästi odottelin tapahtumia, ja jotain sainkin palkinnoksi muistikortille täytteeksi sekä vähän oman muistini lokeroihinkin. Mitään perustavaa laatua olevaa uutta oppia ei tullut, kaikki oli jo ennen nähty ja todettu: kuinka merikotka tulee riistämään kanahaukan saaliin jos vain näkee tilanteen, kuinka kanahaukka turhaan yrittää nitistää maassa puolustautuvaa valkoposkihanhea ja kuinka voimaton kanahaukka on maassa ruokailevia puolustukseen ryhmittyviä hanhia vastaan.

Oheisen kuva tilannetta edelsi useampi kanahaukan yritys hyökätä maassa ruokailevien valkoposkihanhien parveen - näistä tilanteista on alla muutama kuva. Saalistus onnistui, vasta kun joukkoon tuli uusi parvi, joka ei yhtynyt muiden puolustusrintamaan, vaan paniikissa nousi siivilleen kanahaukan seuraavassa hyökkäyksessä.

Valkoposkihanhien poikkeusmetsästysluvissa on sääntö, että ammutut hanhet pitää jättää peltoon levitetyin siivin. Jossakin oli tulkittu, että kuollut hanhi tai sen jäänteet saattaisi pelottaa hanhiparvia laskeutumaan samalle peltolohkolle. Näinhän ei ole, sen olen todennut monta kertaa. Jopa hanhen juuri saalistanut kotka tai haukka voivat olla maassa saaliin kanssa niin, että pelästynyt hanhiparvi laskeutuu lähietäisyydelle. Muistaakseni ensimmäistä kertaa näin nyt kuitenkin sellaisen tilanteen, että kanahaukka tuli saaliin kanssa alas keskelle hanhiparvea, jossa aloitti jatkotoimet ilman että hanhet muuta kuin siirtyivät kävellen vähän matkan päähän.

If one waits some time next to big flocks of Barnacle Geese, it is quite sure that one or some Goshawk attacks will happen. It is very rare that Goshawks are able to take a prey from a landed flock (some pictures below of failed attacks) but if a flock tries to escape, Goshawk have better opportunities.

 


Kiitos palautteesta - Thanks of feedback

Voit antaa kuvalle palautetta alla olevaan tekstikenttään. Teksti tulee esille viikonkuva-sivuille.

You can send comments or ask the photographer a question by using the form below. Your comments / questions will be published on the ‘Picture of the week’ page.

Viesti/Message:


Nimi tai tunnistettava nimimerkki/Posted by:


NimimerkkiPalaute




Kanahaukka ja hanhet
Goshawk and Geese Accipiter gentiles and Branta leucopsis & canadiensis
18.10.2020 Canon EOS 1D X Mark II, 600 mm, f/8, ISO-5000, 1/2000 sec, hand held.



Kanahaukka ja hanhet
Goshawk and Geese Accipiter gentiles and Branta leucopsis & canadiensis
18.10.2020 Canon EOS 1D X Mark II, 600 mm, f/7.1, ISO-5000, 1/2000 sec, hand held.



Kanahaukka ja hanhet
Goshawk and Geese Accipiter gentiles and Branta leucopsis & canadiensis
18.10.2020 Canon EOS 1D X Mark II, 6000 mm, f/8, ISO-5000, 1/2000 sec, hand held.



Kanahaukka ja hanhet
Goshawk and Geese Accipiter gentiles and Branta leucopsis & canadiensis
18.10.2020 Canon EOS 1D X Mark II, 6000 mm, f/10, ISO-5000, 1/2000 sec, hand held.

Edellinen viikkoLintukuva.fi Seuraava viikko