Lintukuva 47/2016

 



Töyhtötiainen
Crested TitParus cristatus
3.12.2016, Loviisa, Finland
Canon EOS 1D X Mark II, 840 mm, f/5.6, ISO-2000, 1/1000 sec. Tripod used.




Anna kuvalle pisteet / Give points (10 is the highest):

10 Erinomainen/Excellent
9 Kiitettävä/Very good
8 Hyvä/Good
7 Tyydyttävä/Satisfactory
6 Välttävä/Passable
5 Huono/Bad
4 Ala-arvoinen/Poor

Kuvaaminen viikonvaihteessa jäi lyhyeen käyntiin lauantaina metsäruokinnalla. Tai no, löysin minä kuviin myös kanahaukan pellossa syömässä peltopyytä, mutta valitettavasti saalis ei näy kuvassa. Viikkarissa on aina ilahduttava töyhtötiainen ruokintapaikalta.

Minulla ei ole mitään muistikuvaa, milloin viimeksi olin mukana PSLY:n itsenäisyyspäivän rallissa. Aikaa edellisestä osallistumisestani lienee jo yli kymmenen vuotta. En olisi nytkään suostunut mukaan, ellei olisi edes vähän talvea odotettavissa.

Aluksi suhtauduin koko juttuun niin, että lähden vain mukaan mukavalle retkelle kivassa talvisäässä. Sitten Jarin innostunut suhtautuminen pohjustukseen sai minut lupaamaan, että hoidan omaa osuuttani täällä idän suunnassa yhden iltapäivän ajan. Lauantain osapäiväretkeily oli sen verran kivaa, että koko sunnuntaikin meni pohjustaessa.

Puoli yhden aikoihin iltapäivällä tulin idän suunnasta kohti Koskenkylän seudun pohjustuspaikkoja. Pernajan risteyksestä tein mielijohteesta käännöksen kohti Kirkonkylää ja Papinahoa, jossa odotin olevan kääntämätöntä eli myyrärikasta peltoa -ehkä siis myös petolintuja. Ajaessani peltojen poikki haukkoja tähystäen, huomasin ison sirkkuparven lennossa pellon päällä Parvi asettui nuoriin koivuihin riistapellon reunaan.

Olin laiska. Jätin kameran autoon, kun lähdin komppaamaan peltoa pohjustuslajit mielessä. Suurin osa parvesta lähti edeltäni kohti ison metsän reunaa, mutta pieni joukko jäi vielä koivuihin. En ollut nähnyt vielä keltasirkuista poikkeavaa parvessa, mutta nyt huomasin taaempana puskassa linnun, josta tuli ensin mieleen järripeippo; voimakkaan punaruskeat kupeet ja valkeana loistava vatsa. Hyvin pian mielikuva järristä vaihtui koiras mäntysirkkuun.

Paluu autolle oli rivakka. Kun kamera oli käsissä, otin heti kaukaa muutaman kuvan parvesta, johon suuri osa aiemmin paenneista oli palannut. Kun tulin lähemmäksi, koko parvi nousi siivilleen ja katosi taas ison metsän suuntaan. Nyt en syynä ollut minä vaan pellon reunuspensaisiin ilmestynyt isolepinkäinen.

Alkoi odotus, johon liittyi ajoittainen luonnon kiertokulkuun puuttuminen. Tunnustan, kävin häiritsemässä isolepinkäistä saadakseni sirkut palaamaan. Jossain vaiheessa katsoin kameran takaruudulta, että havaintoa tukeva dokumentti oli olemassa. Vaikka näköhavaintoni oli selvä mäntysirkku, oli havaintohetki jäänyt erittäin lyhyeksi. Pieni epäilys kalvoi mielessä, kun dokumentin taso ei kuitenkaan ollut riittävä.

Aluksi ajattelin, etten halua tänne bongareita tarvittavaa dokumentointikuvausta häiritsemään, mutta kun tuntiin ei parvea kuulunut takaisin, laitoin vihjeen Whatsup-ryhmään saadakseni apuvoimia parvea etsimään. Ensihavainnosta meni puolitoista tuntia, ennen kuin parvi palasi. Dokumentit eivät kovin paljon parantuneet minulle, mutta joku muu taisi saada paremmat kuvat. Kun paikalle alkoi virrata bongareita, minua jo vähän harmitti, etten enää voinut puuhailla vapaasti kuvausten suhteen.

Lintukuva.fi sivun kautta myytävät kirjat ovat nyt joulutarjouksessa. Muun muassa tiimin uusin kirja. Sekin on mahdollista hankkia suomalaisen lintukuvauksen ikonin Markus Varesvuon nimikirjoituksella. Jos Lintukuvaajien matkassa ensimmäinen kirja on vielä hankimatta, se kannattaa tilata samoilla postikuluilla yhteishintaan.

Above I have a long story about finding a Pine Bunting today while preparing for a bird rally.

 





Kiitos palautteesta - Thanks of feedback

Voit antaa kuvalle palautetta alla olevaan tekstikenttään. Teksti tulee esille viikonkuva-sivuille.

You can send comments or ask the photographer a question by using the form below. Your comments / questions will be published on the ‘Picture of the week’ page.

Viesti/Message:


Nimi tai tunnistettava nimimerkki/Posted by:


NimimerkkiPalaute






Mäntysirkku keltasirkkuparvessa
Pine Bunting amongs YellowhammersEmberiza leucocephalus
4.12.2016, Loviisa, Finland
Canon EOS 1D X Mark II, 840 mm, f/7.1, ISO-400, 1/640 sec. Hand held

Edellinen viikkoLintukuva.fi Seuraava viikko