Oli viikolla muitakin mukavia hetkiä kuin ruokintapaikan seuraaminen. Kirjoitin naamakirjaan lapinpöllökuvan alle, kuinka olin lähtiessäni miettinyt, että nyt olisi mahdollista nähdä aamuauringossa lämmittelevä lappari. Se oli tosi, siis se mietintä, mutta samalla täytyy todeta, että kaikenlaisia toiveita vilahtelee mielessä jokaiselle retkelle lähtiessä. Aika usein ajatuksissa on juuri lapinpöllö.

Toinen viikon pöllöistä oli helmipöllö.

Hamassa nuoruudessani hiihdellessäni kevättalven hangilla Outokummussa, kävin tarkistamassa heinälatoja (joita silloin vielä oli paljon) toiveissa löytää pöllöjä. En nähnyt yhtään, mutta niiden ladoissa oleskelusta todistavia oksennuspalloja kyllä. Niiltä ajoilta on jäänyt sellainen moodi päälle ja yhä käyn silloin tällöin vilkaisemassa avointen latojen sisään. No vihdoin tärppäsi, minun vuoden toistaiseksi ainoa helmipöllö.

PSLY:n toimialueelta Tiiraan on ilmoitettu vain yksi havainto tältä vuodelta. Aiemmin helmipöllö oli täällä yleisin pöllölaji ainakin hyvinä myyrävuosina. Nykyisin siitä on tullut lähes harvinaisuus. Helmipöllö on eräissä yhteyksissä pidetty vanhojen metsien häviämisen uhrina. Omien kokemusteni, eikä myöskään pöllökirjallisuuden, mukaan helmipöllö ei kuitenkaan ole mikään erityisesti vanhoihin metsiin leimautuva laji. Kolopuitakin etenkin täällä Etelärannikolla on ylen määrin varsin tiheän palokärkikannan ansiosta. Joku muu siis on syynä helmareiden katoon. Erkki Korpimäen äskettäisessä artikkelissa painotettiin nimenomaan myyräsyklien ja etenkin korkeiden myyrähuippujen puuttumista perussyynä. Mikä sitten latistaa myyrähuiput, se jää tutkittavaksi.

I was happy to find a Tegmalm’s Owl from a barn, as I have kept a tradition to visit in a barn with open doors to look at owls. However this was the first time I have seen any. Tegmalms Owl was once the commonest owl in the area on average - depending on the amount of voles. Nowadays tengmalm's owls are very rare as a breeding species in Southern Finland.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä