Lintukuvaviikko 36/2024

 





Rustic Bunting Emberiza rutila
8.9.2024 Loviisa, Finland
Canon EOS R6, 600 mm, f/4, ISO-6400, 1/2500 sec, Hand held


Viikolla tuli kaksi uutta vuodaria, bongattu isohaarahaukka Pukkilan Kanteleen peltoaukealta ja kuvan pohjansirkku - jälleen kerran - Pernajan Niinijärveltä.

Siis bongattu isohaarahaukka. Eikä ole kuin pari viikkoa siitä, kun vakuutin vahvasti, etten bongaa mitään muuta kuin alue-eliksiä. Isohaarahaukka, joka oli vain vuodari, olikin vasta vuoden toinen bongaus. Se ainoa edellinen oli amerikanhaapana keväällä. Nyt kun 250:n aluevuodarin raja näyttää mahdolliselta, päätin liittyä alueelliseen Whatsup-ryhmään bongatakseni edes muutaman lisälajin. Juuri nyt saldo on 242, joista siis vain kaksi bongattua.

Pohjansirkkuja nähtiin ennen vanhaan syysmuutolla säännöllisesti, lähinnä tiksutusta aamumuutolla. Jossain vaiheessa laji muuttui tosi harvinaiseksi, ja se lisättiin tarkistettavien alueharvinaisuuksien joukkoon. Kun Pohjois- ja Itä-Suomesta alkoi tulla tietoja kymmenien rengastusten aamuista, alkoi tuntua että pakkohan pohjansirkkuja täälläkin on olla. Siispä otin käyttöön rengastajien konstin, eli atrapin käytön. Kun sitten 11.9.2020 Lehtisissä pensaikossa alkoi tiksutus vastauksena atrappiin, en melkein uskonut korviani. Myöhemmin tämä metodi on todettu hyvinkin toimivaksi muunmuassa Tolkkisten muutotarkkailupaikalla ja juuri Niinijärvellä.


Kiitos palautteesta - Thanks of feedback

Voit antaa kuvalle palautetta alla olevaan tekstikenttään. Teksti tulee esille viikonkuva-sivuille.

You can send comments or ask the photographer a question by using the form below. Your comments / questions will be published on the ‘Picture of the week’ page.

Viesti/Message:


Nimi tai tunnistettava nimimerkki/Posted by:


NimimerkkiPalaute


Edellinen viikko Lintukuva.fi Seuraava viikko