Lintukuvaviikko 52/2024

 






Kuusitiainen
Cola Tit P. ater
30.12.2024.2024 Lapinjärvi
Canon EOS R6, 600 mm, f/4, ISO-3200, 1/640 sec, Tripod used


Meinasin jo jättää vuoden viimeisen viikkarin julkaisun vuoden viimeisen päivän iltaan, mutta kun en usko enää sen vuoden viimeisen tuovan mitään lisää vuodarilistaan ja kun tänään sain edes kohtuullisen potrettikuvan aikaiseksi, teen julkaisun tuoreella kuvalla.

Tähän aikaan vuodesta on tapana laittaa vuosi pakettiin, joten tässä oma versioni.

Lintukuvatiimi koki ison uudistuksen kun maailmankuulu petoguru Dick Forsman ja järjettömän upeaa viikkarisarjaa takova Ville Heikkinen tulivat minun ja Markuksen rinnalle tiimiin. Sivuston uudistus on lähtenyt suunniteltua nihkeämmin liikkeelle erilaisten “siviiliongelmien” ja sivuston kotipaikan järjestelyjen vuoksi. Saimme nimittäin Telialta vähän yllättäen ilmoituksen, että Telia luopuu webhotellipalvelusta - jonka vasta oli ostanut Nebulalta - jossa sivustomme on sijainnut. Meillä on jo tiedossa uusi palvelu, mutta sivuston siirto on vielä vaiheessa. Joka tapauksessa tuleva muutto on vähän hillinnyt sivuston kuvatarjonnan uusintaa.

Pitkästä aikaa osallistuin kilpailuun tänä vuonna, kuvalla jolla tiesin olevan menestymisen mahdollisuus. Nyt on sanottava, etten kuluvana vuonna ole saanut yhtään vastaavaa tunnistettavasti menestyvää kuvaa, joten kilpailukuvien lähetykseen tulee taas taukoa.

Olen parhaillaan kirjoittamassa juttua Corvus-lehteen elämäni rarivuodesta 2024. Huhti - kesäkuun aikana näin ja kuvasin arokiurun, kaksi palsasirriä parvessa, kaksi mustaotsalepinkäistä ei-parvessa, samana päivänä kuin jälkimmäinen mustaotsa löytyi myös pesivästi käyttäytyvä arohyyppä, harmaasirkku jäi harmittavasti kuvaamatta selkävaivojen vuoksi ja vielä vielä löysin keltajalkaviklo kesäkuun lopulla. Sen jälkeen oli vähän hillitympää menoa, mutta pikkukivoja lajeja tuli listalle tasaiseen tahtiin. Syyskuun alussa päätin, että on aika palata ainakin loppuvuoden ajaksi paikalliseen tiedotusryhmään tähtäimessä 250 lajia vaikka sitten bongaamalla (= muiden löytämät lajit). Lopputulos oli 252 lajia, joista neljä piti käydä erikseen bongaamassa. Siinä sivussa ilahduin alueen ensimmäisestä suopöllön pesintälöydöstä, kirjokerttureviiristä ja suorastaan tyrmäävä oli löytö viiriäispoikueesta lämpökameralla.

Palauteosio ei ole toistaiseksi käytössä

Edellinen viikko Lintukuva.fi Seuraava viikko