Lintukuvaviikko 32/2024

 






Kyhmyjoutsen
Mute Swan Cygnus olor
5.8.2018 Porvoo, Finland
Canon EOS R6, 600 mm, f/6.3, ISO-400, 1/3200 sec, Hand held


Sateenkaari on näyttävä ilmiö taivaalla, mutta lukuisista yrityksistä huolimatta en ole saanut kertaakaan tallennettua hyvää kuvaa linnuista ja sateenkaaresta. Maanantaina ukkospilvi liikkui saariston yli kohti länttä. Sateenkaari oli näyttävä ja kerrankin oli lintuja samassa kuvassa. Olisi kuitenkin ollut hyvä, jos olisi ollut vähemmän millejä objektiivissa.

Kolmen vuodenpinnan viikko, mutta mikään niistä ei suuria tunteita herättänyt. Havatuista vuodareista pulmussirrejä näkynee meriretkillä pitkälle lokakuulle ja kuningaskalastajan löytämiselle paras aika on vielä edessä. Kirjosiipikäpylintu on juuri tähän vuodenaikaan kaikkein todennäköisin ja juuri Hamarin kalliolla, jossa olin viikolla kahtena aamuna ja näin 1 + 4 muutolla. Odotan parhaiden käpylintujen muuttoaamujen olevan vielä tulossa. Sääennuste näyttää tiistaille pohjoistuulta: Hamarin kalliolla pitäisi olla hyvät olosuhteet nähdä matalalla tapahtuvaa muuttoa. Saa nähdä joko tänä syksynä pääsee edes lähelle elokuun 1987 kirjosiipikäpylintujen määriä. Torbjörn Westin 17.8.1987 Hamarin kalliolta laskemat 213 muuttavaa kirjosiipikäpylintua on lajin suurin päiväsumma Suomessa Tiiraan merkityistä. Aiemmin Pohjanmaalla havaitut määrät antavat lupauksia tavallista paremmasta esiintymisestä.


Kiitos palautteesta - Thanks of feedback

Voit antaa kuvalle palautetta alla olevaan tekstikenttään. Teksti tulee esille viikonkuva-sivuille.

You can send comments or ask the photographer a question by using the form below. Your comments / questions will be published on the ‘Picture of the week’ page.

Viesti/Message:


Nimi tai tunnistettava nimimerkki/Posted by:


NimimerkkiPalaute
Mikkelin Miina Maaginen kuva.


Edellinen viikko Lintukuva.fi Seuraava viikko